Mikko Innanen: Musiikkiäänitteiden tulee kuulua Oodin valikoimaan

Olen helsinkiläisenä seurannut ilolla ja odotuksella Keskustakirjasto Oodin rakennustyön valmistumista. Ilolla siihen asti, kunnes keväällä kuulin minkälainen musiikkiosasto ja -profiili ”kruununjalokiveemme” on suunniteltu tulevan – musiikkiäänitteet on päätetty jättää aineiston ulkopuolelle.

Olen itse aika tyypillinen sukupolveni suomalainen muusikko, kotoisin pieneltä paikkakunnalta, mutta jo varhain pystyin paikalliskirjastosta tekemään ties millaisia kirja- ja levylöytöjä. Ja tyypillinen myös siinä mielessä, että ilman verorahoilla ylläpidettyä kirjastolaitosta olisin tuskin pystynyt kehittymään sekä Suomessa että ulkomailla parikymmentä vuotta kohtuullisella menestyksellä esiintyneeksi ammattijazzmuusikoksi. Toivon sydämestäni, että tulevilla sukupolvilla on yhtä hienot ja yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia ja kehittää itseään kuin minulla ja minun sukupolvellani on ollut. 

Esimerkiksi jazz, kansanmusiikki, klassinen musiikki ja kaikki niin sanottu marginaalimusiikki ovat musiikin lajeja, joissa fyysisen levyn merkitys on edelleen merkittävä. Tällä lyhytnäköisyydessään kauaskantoisella päätöksellä olla ottamatta musiikkiäänitteitä Oodiin pelataan käytännössä vain ylikansallisten viihdealan suuryritysten pussiin ja varmistetaan, että leijonanosa musiikkikulttuurista, tässä tapauksissa lähes kaikki muu kuin näiden suurten ylikansallisten viihdealan suuryritysten julkaisut on lähtökohtaisesti pois kansalaisten näkö- ja kokemuspiiristä. Vain osa kappaleen alussa mainittujen genrejen julkaistusta musiikista löytyy internetin suoratoistopalveluista. Kirjaston toiminnassa on olennaista myös sattumalta ja etsimättä löydetty — ja kuinka niitä löytöjä tekee, jos löytömahdollisuuksia ei ole tarjolla. Niin kauan kuin musiikin pääasiallinen jakeluformaatti on fyysinen äänilevy (CD ja LP), sen pitää kuulua myös kirjaston äänitevalikoimaan aivan tasavertaisena kirjan kanssa kirjastojohtajien kuuntelumielihaluista huolimatta. Se on tämän julkisen kulttuurilaitoksemme velvollisuus.

Suoratoistopalvelujen käyttäjiä on viimeisimmän tutkimuksen mukaan edelleen vain alle kaksi miljoonaa viidestä ja puolesta miljoonasta suomalaisesta. Musiikintekijät lukuun ottamatta suurten levy-yhtiöiden suurimpia menestysartisteja eivät suoratoistopalvelujen tulovirrasta sitä paitsi hyödy käytännössä ollenkaan. On julkisen kulttuurilaitoksemme velvollisuus yrittää pitää myös tekijöiden puolta viimeiseen asti. Olen keskustellut asiasta usean kirjastonhoitajan kanssa niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa ja viesti tuntuu olevan kauttaaltaan aika selvä: levyjä lainataan edelleen, jos niitä pidetään selkeästi esillä ja ihmisten saatavilla. Miksi Helsingin kirjaston johdossa ei haluta kuunnella asiantuntevan, koulutetun ja sivistyneen kirjastohenkilökunnan ääntä? 

Ymmärrän, että uudessa varsin väljästi muotoillussa kirjastolaissa ei ole mainintaa musiikista saati sitten äänilevyistä, mutta olen kuitenkin pitänyt esimerkiksi kansallisen säveltaiteen kulttuuriperinnön säilyttämistä ja kehittämistä niin tärkeinä asioina, että meidän veronmaksajien rahoittaman kirjastolaitoksen tulee niiden selviytymistä varauksetta tukea. Musiikintekijän, kuten kirjailijan, toimeentulo on usein niukkaa ja koostuu pienistä palasista. Suomessa kirjasto on perinteisesti ollut yksi tämän toimeentulon mahdollistajista, esimerkiksi ostamalla levyjä kirjastoihin ympäri maata ja sitä kautta myös levittäen tietoa erilaisista musiikeista ja musiikintekijöistä. Tiedän, että Pasilan pääkirjastoon on suunniteltu suurta musiikkiosastoa, jolta löytyy ilmeisesti äänitteitä, joita voi tilata kaupungin muihin kirjastoihin, mutta minulle, kollegoilleni ja kansalaisille se ei riitä. Oodi on mittaluokassaan niin poikkeuksellinen, näyttävä ja merkittävä hanke, että pidän kansallisena katastrofina ja häpeänä päätöstä jättää musiikkiäänitteet kokoelmasta pois. Toivon kirjaston johdon vihdoin ymmärtävän päätöksen vakavat seuraukset musiikintekijöiden mahdollisuuksissa tuottaa musiikkia ja kansalaisten yhdenvertaisissa mahdollisuuksissa nauttia niistä.

Mikko Innanen

Musiikin maisteri, saksofonisti, säveltäjä, pienlevy-yhtiötoimija
Jazzmuusikot ry:n hallituksen jäsen
Teoston jäsen

70-vuotias Kansainvälinen musiikkineuvosto (IMC) juhlii tulevana vuonna

Kansainvälisen musiikkineuvoston (IMC) kuudes World Forum On Music-tapahtuma järjestetään 27.9.–1.10.2018 Pariisissa, ja samalla juhlistetaan IMC:n 70-vuotista taivalta musiikkioikeuksien edistäjänä.

Jokaisen ihmisen oikeus ilmaista itseään ja osallistua on musiikkioikeuksien lähtökohta. Suomen musiikkineuvosto suomensi musiikkioikeudet vuonna 2015 ja pyrkii toiminnassaan edistämään niitä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Musiikkioikeudet

Jokaisella lapsella ja aikuisella on oikeus
– ilmaista itseään vapaasti musiikin keinoin
– oppia musiikin ilmaisuja ja taitoja sekä
– osallistua, kuunnella, luoda ja saada tietoa musiikista.

Musiikin tekijällä ja esittäjällä on oikeus
– asianmukaisiin toimintaedellytyksiin, joilla hän voi kehittää taidettaan ja päästä esille eri medioissa sekä
– saada työstään asianmukainen tunnustus ja korvaus.

European Agenda For Music kokoaa musiikkialan äänet

Euroopan musiikkineuvoston (EMC) tuore European Agenda For Music -ohjelma käsittelee muun muassa musiikkikoulutusta sekä musiikin saavutettavuutta ja monimuotoisuutta. Ohjelman lähtökohtana ovat musiikkioikeudet. Tavoitteena on ollut koota eurooppalaisen musiikkialan äänet yhteen ja mahdollistaa vuoropuhelu päättäjien ja sidosryhmien kanssa.

Ohjelman teemat ovat

  • Koulutus ja saavutettavuus
  • Teknologia
  • Yhteistyö ja kumppanuus
  • Monimuotoisuus
  • Liikkuvuus
  • Levittäminen
  • Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
  • Tunnustus työstä
  • Tiedonkeruu ja analyysi

Tutustu ohjelmaan osoitteessa europeanagendaformusic.eu.

European agenda

Suomen musiikkineuvosto on yksi EMC:n jäsenjärjestöistä, ja mukana tukemassa ohjelman edistämistä.