Euroopan musiikkineuvoston jäsenistö kokoontui Oslossa

EuropeanForumOnMusic

European Forum On Music -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Oslossa.

Euroopan musiikkineuvoston (EMC) vuotuinen European Forum On Music -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Oslossa 7.–10. kesäkuuta. Tapahtuman teema oli Euroopan musiikillisten juurien tulevaisuus. Suomen musiikkineuvostosta paikalla oli nuorisoedustaja Pekka Löhönen, joka on myös eurooppalaisia musiikkialan nuoria edustavan EMC Fellows -ryhmän jäsen.

EMC Fellows -ryhmän Laura Leslie (Skotlanti) vieraili Helsingissä EMC:n Oslon tapahtuman yhteydessä Kuvassa Musiikkineuvoston pääsihteeri Sanni Kahilainen, Laura Leslie ja nuorisoedustaja Pekka Löhönen.

EMC Fellows -ryhmän Laura Leslie (Skotlanti) vieraili Helsingissä EMC:n Oslon tapahtuman yhteydessä. Kuvassa Musiikkineuvoston pääsihteeri Sanni Kahilainen, Laura Leslie ja nuorisoedustaja Pekka Löhönen.

Löhönen kertoo, että tapahtumassa käsiteltiin muun muassa kestävää kehitystä ja ympäristökysymyksiä musiikkialalla. Suullisten perinteiden tulevaisuutta pohdittiin, ja esimerkiksi saamelaismusiikki oli keskustelun aiheena.

Eurooppalaisten orkestereiden tilannetta käsiteltäessä esimerkiksi yleisötyön ja etenkin nuoren yleisön merkitys tulevaisuudessa oli herättänyt keskustelua.

“Monessa paikassa yleisötyö on käynnistymässä ja todettiin, että tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan toiminnan päivittämistä ja konkreettisia tekoja. Suomessa asian suhteen kyllä ollaan jo pitkään toimittu”, Pekka Löhönen kertoo.

Seuraavan kerran EMC Fellows -ryhmä tapaa Budapestissa marraskuussa 2018.

Comments are closed.