Lisätalousarviossa laaja tukipaketti kulttuuri- ja taidealalle

Hallitus on sopinut lisätalousarviosta, johon sisältyy laaja tukipaketti kulttuuri- ja taidealalle.

Hallitus on puoliväliriihessä sopinut kulttuuri- ja tapahtuma-alan ylimääräisestä lisätalousarviosta ja tiedottanut siitä 21. huhtikuuta 2021.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan kulttuurille ja taiteelle osoitetaan 128 miljoonaa euroa ja uuteen tukimuotoon, tapahtumatakuuseen 85 miljoonaa euroa. Tapahtumatakuuta voi hakea tukena, mikäli tapahtuma joudutaan koronarajoitusten vuoksi perumaan. Kulttuuri- ja tapahtuma-alan freelancereille osoitetaan kokonaisuudesta 65 miljoonaa euroa.

“Seuraavaksi olennaista on huolehtia siitä, että tuki kohdennetaan oikein niille, jotka ovat koronarajoituksista eniten kärsineet”, kommentoi Musiikkineuvoston puheenjohtaja Sanni Kahilainen.