Kysely: Moni kokee epäasiallista käytöstä Suomen musiikkialalla

Tuoreen kyselyn mukaan kolme neljästä musiikkialalla toimivasta on kokenut epäasiallista käytöstä viimeisen viiden vuoden aikana. Kyselyn yhdenvertaisuudesta musiikkialalla toteuttivat Muusikkojen liitto, Suomen Musiikintekijät, Music Finland, Musiikin edistämissäätiö, Gramex, Musiikkituottajat, Suomen Jazzliitto, Suomen Musiikkikustantajat, Suomen Sinfoniaorkesterit, Suomen Säveltäjät ja Teosto. Suomen musiikkineuvosto oli mukana kyselyn tilaajien ohjausryhmässä.

Epäasiallinen käytös ilmenee monessa eri muodossa, kuten asiattomina kommentteina ja vähättelynä sekä sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai etniseen taustaan perustuvana syrjintänä tai häirintänä. Alalla toimivat toivovat musiikkialan organisaatioiden tekevän enemmän tilanteen parantamiseksi. Epäkohtiin onkin jo reagoitu ja moni toimija on kehittämässä toimintamalleja epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi.

Verkkokyselyssä kartoitettiin yhdenvertaisuuden toteutumista Suomen musiikkialalla. Kyselyyn vastasi 1012 musiikkialalla toimivaa ja työskentelevää henkilöä. Kyselyyn vastanneista yli puolet (54 %) oli musiikin esittäjiä, kuten artisteja tai muusikoita. Kolme neljästä (74 %) vastaajasta oli toiminut alalla yli 10 vuotta. Kyselyn toteutti alan ulkopuolinen taho Inklusiiv.

Lue lisää kyselyn tuloksista >

Tulokset julkaistaan myös englanniksi ja ruotsiksi.