Kategoriat
Yleinen

Musiikin aineenopettajien siirto pois alakouluista on täysin vääränsuuntainen ratkaisu

Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomissa 25.11.2024.

Helsingin Sanomat kertoi (13.11.) Helsingin perusopetuksen johdon linjauksesta, että alakouluissa musiikkia opettavat vastedes luokanopettajat. Musiikin aineenopettajien siirto pois alakouluista on täysin vääränsuuntainen ratkaisu helsinkiläisten lasten kasvun ja kehityksen kannalta eikä huomioi tämän hetken luokanopettajien osaamisprofiilia.

Jokaisen lapsen sivistyksellisiin perusoikeuksiin kuuluu mahdollisuus oppia musiikin ilmaisua ja taitoja. Musiikin opiskelun on myös todettu parantavan oppimistuloksia muissa aineissa sekä tukevan monin tavoin lapsen hyvinvointia ja psyykkistä kehitystä. Valitettavasti koulujen musiikinopetuksen heikentäminen aiempina vuosikymmeninä on johtanut siihen, että yhä harvemmalla luokanopettajalla on riittävät valmiudet musiikin opettamiseen.

Kuten Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg, musiikkikasvatuksen professori Marja-Leena Juntunen ja koulutusohjelman johtaja Minna Muukkonen argumentoivat Taideyliopiston verkkosivuilla 14. marraskuuta julkaistussa puheenvuorossaan, musiikin aineenopettajat ovat voimavara alakouluille. Suomen musiikkineuvosto yhtyy heidän Helsingin kasvatuksen ja koulutustoimialalle tekemäänsä ehdotukseen lyhytnäköisen linjauksen perumisesta.

On lasten kokonaisvaltaisen kasvun kannalta huono ratkaisu asettaa kielten ja musiikin aineenopettajat toisiaan vastaan. Pätevää musiikkikasvatusta saava lapsi oppii paremmin myös kieliä. Musiikin ohella muidenkin taito- ja taideaineiden asemaa peruskouluissa tulisi vahvistaa, jotta kasvavien sukupolvien luovuus ja identiteetin eheys riittävät tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseen.

Musiikin opettamiseen pätevistä pedagogeista on pulaa erityisesti niissä kouluissa, joissa on paljon sosioekonomisesti heikommista asemista tulevia lapsia. Aineenopettajien lisääminen alakouluissa olisikin yhdenvertaisuutta lisäävä ja segregaatiota purkava teko.

Nykyisellään Helsingin alakouluissa on ennen uutta linjausta vain kahdeksan musiikin aineenopettajan virkaa. Vain 2,7 miljoonan lisämääräraha mahdollistaisi pätevän musiikin aineenopettajan palkkaamisen kaikkiin 53 alakouluun. Tämä olisi vaatimaton panos ratkaisun hyötyihin nähden ja samalla oikeansuuntainen esimerkki muulle Suomelle.

Niilo Tarnanen

säveltäjä, puheenjohtaja, Suomen musiikkineuvosto

Jussi Chydenius

muusikko, Suomen musiikkineuvoston hallituksen jäsen, Helsingin varakaupunginvaltuutettu, kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen (vihr)

One reply on “Musiikin aineenopettajien siirto pois alakouluista on täysin vääränsuuntainen ratkaisu”

Jätä kommentti