Tänään 8.12. juhlitaan taas suomalaisen musiikin päivää. Stereotyyppinen mielikuva suomalaisesta musiikista saattaa kiertyä runolaulun, Sibeliuksen, tangon, rockin tai metallin ympärille Antti-Ville Villénin (ent. Kärjä, 2013) luetteloa mukaillen.
Suomi on monikielinen ja -etninen maa, ja suomalaisuus ja sen myötä suomalainen musiikki entistä moninaisempaa. Lisäksi enemmistönkin musiikkikulttuurissa on paljon kansainvälisiä ja ylirajaisia elementtejä, alkaen aina Paciuksen ja Runebergin Maamme-laulusta, jota toimittaja Ruben Stiller on aikoinaan osuvasti kutsunut kvasi- eli näennäissuomalaiseksi kulttuurituotteeksi. Se on luotu aikana, jolloin Suomea itsenäisenä valtiona ei vielä ollut, mutta ajatusta suomalaisuudesta muodostettiin aktiivisesti kulttuurin keinoin.
Palataksemme suomalaisen musiikin tilaan vuonna 2024 ja juhlistaaksemme sen moninaisuutta nostamme esiin erilaisia suomalaisuuksia. Kysymme, mitä kaikkea avoimeen ja muuttuvaan suomalaisuuskäsitykseen nojaava suomalainen musiikki voi pitää sisällään. Jokaisen oikeuden musiikkiin puolustamiseksi on myös tarpeen kysyä, ketkä huomioimme mukaan ja ketkä ovat esimerkiksi rajautuneet ulkopuolelle.
Vähemmistöperinteiden Suomi
Suomen valtionrajojen sisällä ja liepeillä on kautta aikain harjoitettu muutakin kuin suomen- ja ruotsinkielistä enemmistökulttuuria.
Vähemmistökulttuurien, kuten saamelaisten rikas musiikkiperinne voi helposti jäädä kuitenkin näkymättömäksi yhteisön ulkopuolisille, koska musiikilla ei ole pyritty markkinoille tai laajempaan tietoisuuteen, vaan yhteisöllisyyden ja identiteetin rakentamiseen sekä kielen ylläpitämiseen.
Yksittäisinä esimerkkeinä voi mainita uhanalaista uumajansaamea musiikissaan käyttävän Katarina Barrukin, joka yhdistelee toisiinsa joikua, populaarimusiikkia ja improvisatorisia elementtejä. Karjalasta kolttien maille -hankkeessa taas pureudutaan karjalaiseen ja koltansaamelaiseen musiikkiperinteeseen ja niiden välisiin yhtäläisyyksiin ja eroihin, mitkä ovat jääneet pitkälti huomiotta.
Hyvä tapa erilaisiin musiikkiperinteisiin tutustumiseksi ovat soittolistat. Suomenruotsalaiseen kansanmusiikkiin, saamelaiseen musiikkiin, suomalaiseen romanimusiikkiin ja globaaliin musiikkiin perehdyttävät soittolistat ovat koonneet Anna Dantchev, Désirée Saarela, Saara-Maria Salonen ja Anette Åkerlund.
Vertailun vuoksi voi myös katsoa Kotilieden soittolistaa vuodelta 2019 ja kysyä, ovatko äänestyksen voittajat (mm. Joutsenlaulu, Hopeinen kuu, Myrskyluodon Maija) “suomalaista musiikkia” vaiko yhdistelmiä slaavilaisuutta ja angloamerikkalaisuutta, läntisiä ja itäisiä vaikutteita sekoittuneena pohjoiseen melankoliaan? Ainakin Toni-Matti Karjalaisen mukaan suomalainen tango ja iskelmä ovat hyviä esimerkkejä tästä “itäisten ja läntisten vaikutteiden sulautumisesta”.
Maahanmuuttajat suomalaisen musiikin toimijoina
Suomen väestönkasvu perustuu nykyään maahanmuuttoon. Uudet suomalaiset tuovat mukanaan omat musiikkiperinteensä. Millainen niiden vaikutus musiikkikulttuuriin Suomessa on?
Monikulttuurisuus näkyy esimerkiksi ruohonjuuritasolla, kuten wolofinkielisessä muskarissa, missä erilaiset musiikkitraditiot kohtaavat toisensa.
Vaikka senegalilaistaustaisille lapsille on muskaritoimintaa omalla kielellä, niin Suomen musiikin ja kulttuurielämän historiassa yksi pimentoon jääneistä ryhmistä on Suomessa toimivat afrikkalaissyntyiset muusikot, mikä palauttaa alun kysymykseen mukaan kelpaamisesta ja ulkopuolelle jättämisestä. Afrikkalaismuusikoiden historiaa Suomessa kartoittaneen hankkeen mukaan pisimpään Suomessa asuneiden muusikoiden muuttamisen syyt ovat liittyneet lähes aina henkilökohtaisiin suhteisiin ja esiintymisiin, eivät esimerkiksi pakolaisuuteen.
Monikulttuurisuuden ilmenemismuotoihin suomalaisen musiikin kentällä 2000-luvun alussa voi tutustua tarkemmin täältä. Cuporen moninaisuusraportti vuodelta 2023 antaa taas käsityksen ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden nykytilanteesta Suomessa.
Siihen, millaista musiikkia eritaustaiset muusikot Suomessa tekevät, on varmasti yhtä monta vastausta kuin on tekijääkin; henkilökohtaiset musiikilliset juuret voivat sekoittua erilaisiin tyyleihin maailmanmusiikista pop-musiikkiin, toisinaan taas oma musiikkiperinne tuodaan osaksi suomalaisyhtyeiden musiikkia. Tai monikulttuurinen tausta voi heijastua ajattelutavan ja toiminnan laajuutena, kuten Krishna Nagarajalla tai Libero Mureddulla. Esimerkiksi Nagaraja yhdistää pohjoismaista kansanmusiikkia barokkimusiikkiin ja progressiivista metallia, intialaisia rytmejä ja nykymusiikkia toisiinsa ja arvioi sen johtuvan monikulttuurisesta taustastaan; siitä, ettei ole kasvanut vain tiettyyn intialaiseen tai italialaiseen kulttuuriperinteeseen.
Onko suomalaisuudella aina väliä?
Ulkomailta muutetaan usein Suomeen musiikin ammattilaisiksi, eikä ammattilaisten toiminta välttämättä kytkeydy kansallisuuteen tai paikallisidentiteettiin. Silti heidän panoksensa muovaa sitä, millainen musiikkimaa Suomi on – ja hyvin konkreettisesti myös sitä, millaisia suomalaisorkesterit ovat. Kun suomalaisuuden sijasta soittotaito ratkaisee, on orkesterien kansainvälistyminen herättänytkin säännöllisesti keskustelua suomalaisen musiikkikoulutuksen nykytilasta.
Samaan aikaan Suomesta muutetaan muualle musiikin perässä. Kysymys (musiikin) kansallisuudesta kansainvälistä uraa tehneen säveltäjän kohdalla näyttäytyy varsin suhteellisena: Kaija Saariahon musiikkia pidettiin Ranskassa eksoottisena ja Suomessa taas ranskalaisena.
Kansallista identiteettiä voikin ajatella jatkuvaksi prosessiksi, ja säveltäjä Paola Livorsin sanoin se “muovautuu muiden ihmisten, kohtaamisten, kulttuurien ja kokemusten kautta”:
Olla ”ulkomaalaistaustainen taiteilija Suomessa” (Cuporen määritelmän mukaan, 2023) tarkoittaa elämistä huokoisessa tilassa, eri kielten ja kulttuurien risteyskohdassa. Minulle se tarkoittaa, että elän läpi sekä suodatan jatkuvasti sisään ja ulos sitä, minkä kanssa joudun kosketuksiin. Suodatus tapahtuu omakohtaisen, ruumiillistuneen ja henkilökohtaisen kokemukseni kautta. Tätä prosessia elää läpi jokainen säveltäjä, oli hän sitten ulkomaalainen tai ei.
Lopuksi
Onko siis lopulta väliä sillä, onko jokin suomalaista, ranskalaista, romanialaista tai italialaista musiikkia? Musiikillisen ilmaisun ominaispiirteiden kannalta ei välttämättä, sillä vaikutteet kulkevat kaikkiin suuntiin yli rajojen ja synnyttävät törmätessään uutta. Onkin tärkeää antaa tilaa musiikin tekijöiden, esittäjien, harrastajien ja yleisöjen omille määrittelyille identiteetistään.
Lisäksi valtion, kuntien, taidelaitosten, yritysten, järjestöjen ja muiden kulttuuripoliittisten toimijoiden täytyy huomioida kaikki Suomessa asuvat ja heidän musiikkikulttuurinsa riippumatta näiden suhteesta suomalaisuuden käsitteeseen. Tämä on välttämätöntä, jotta jokaisen sivistykselliset oikeudet, ilmaisunvapaus sekä oikeus työhön ja toimeentuloon voidaan yhdenvertaisesti taata.
Suomen musiikkineuvosto 