Musiikkielämän ja musiikkikasvatuksen toimijat ottivat Petteri Orpon hallituksen puoliväliriihen 23.4. tekemät valtiontalouden suunnitelmaa vuosina 2026-2029 koskevat päätökset vastaan epäuskoisen helpottuneina. Kävikö vihdoin niin, että lisäsäästöiltä vältyttiin?
Jo hallitusohjelmassa päätettyjen opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan leikkausten uudelleenkohdennuksen ansiosta näin todella kävi suorien taiteen ja kulttuurin määrärahojen osalta.
Ehkäpä viime syksyn kulttuurileikkausten seuraukset alkoivat konkretisoitua juuri kreivin aikaan ja tarve seisauttaa sakset kävi ilmeiseksi riihen alla. Musiikin saralla on kevään mittaan uutisoitu muun muassa Jazzliiton ja Kansanmusiikkiliiton syksyn 2025 kiertueiden perumisesta, Kymi Sinfoniettan muutosneuvotteluista sekä Konserttikeskuksen järjestämien koulukonserttien huomattavasta vähentymisestä. Musiikkitapahtumien saatavuus ja saavutettavuus heikkenee – vastoin hallitusohjelman sisällöllisiä kirjauksia.
Aivan täysin ei musiikkielämä uusilta vaikeuksilta välty puoliväliriihen myötä. Kuntien valtionavun leikkaus kaventaa edellytyksiä tukea paikallista musiikkielämää kriisiytyvillä paikkakunnilla. Alueelliset erot osallisuudessa kasvanevat siis edelleen. Pienenä toivonpilkahduksena harrastamisen Suomen malliin onneksi myönnettiin 5 miljoonan euron pysyvä tasokorotus, mikä on arvokas panostus yhdenvertaisuuteen.
Korkeakoulutuksen määrärahaleikkaukset tullevat vaikeuttamaan myös musiikkikoulutuksen edellytyksiä turvata tulevaisuuden osaamistarpeet. Yksityisiä lahjoituksia korkeakoulut ovat toki onnistuneet keräämään ilahduttavan kiihtyvään tahtiin, mutta kertaluontoisten pistemäisten panostusten varaan ei voi rakentaa kattavaa, tulevaisuuskestävää koulutusjärjestelmää.
Samaan aikaan on pettymys, että kulttuuripoliittisessa selonteossa visioitu käänne kohti kasvua jäi vaille konkreettisia tukipanostuksia. Musiikkialan kasvua edistäviä määrärahalisäyksiä ei puoliväliriihessä nähty. Tutkimus- ja kehitysrahoituksen soveltuvuus musiikkialan yrityksille ei ole edelleenkään läpihuutojuttu.
Työrauha tulevien kasvutoimien suunnitteluun sentään on parempi kuin jos kulttuurileikkausten linja olisi jatkunut. Olkoonkin, että moni kymmeniä prosentteja rahoituksestaan menettänyt taho käy tätä tulevaisuuspohdintaa savuavien raunioiden äärellä.
Melkoinen ihme täytyy tapahtua, jotta julkisen rahoituksen laskusta viimeisen kahden vuoden aikana syntynyt kuoppa paikkautuisi nopeasti edes määrällisesti yksityisen kysynnän kasvun keinoin, jota hallitus yrittää veronalennuksin ruokkia. Nähtäväksi jää, missä määrin tuloveron ja yhteisöveron alennukset heijastuvat musiikkihyödykkeiden kysyntään. Pääsylippujen arvonlisäveron puolen prosenttiyksikön alennus 13,5 %:iin on toki tervetullut, mutta kosmeettinen muutos sen jälkeen, kun sitä on korotettu neljällä prosenttiyksiköllä.
Laadullisesti Orpon hallituksen ratkaisujen vaikutus voi muuttaa suomalaista kulttuurielämää pitkäkestoisemminkin, ellei valtion kulttuurimäärärahoja käännetä kasvuun: julkisen sektorin rooli kulttuurielämässä pienenee ja vetovastuu siirtyy yksityiselle sektorille. Yhdenvertaisuuden edistämiselle suuntaus on haaste, samoin musiikkielämän monimuotoisuudelle.
Voiko musiikki todella kuulua kaikille ilman valtion ja kuntien vahvaa roolia sen takaajana? Millaiseen suuntaa musiikkielämä kehittyy, jos päätösvalta siitä, millä ehdoin musiikkia luodaan, esitetään, harrastetaan ja opitaan, millä ehdoin siitä tiedotetaan ja käydään julkista keskustelua siirtyy edustukselliselta demokratialta markkinavoimille?
Niilo Tarnanen
puheenjohtaja, Suomen musiikkineuvosto
Suomen musiikkineuvosto 