Kategoriat
Yleinen

Musiikki kuuluu entistä harvemmille?

Musiikki kuuluu entistä harvemmille valtion talousarvioehdotuksen myötä

Kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteet kulttuurista muutosvoimana ja jokaisenoikeutena eivät etene vaan lipuvat kauemmas talousarvioehdotukseen sisältyvien kulttuurileikkauksien myötä. Työpaikkoja menetetään ja kulttuuripalvelujen saatavuus sekä osallisuus kulttuuriin heikkenevät. Määrärahaleikkaukset osuvat myös musiikkielämään.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan avustuksista taiteen ja kulttuurin edistämiseen leikataan 8,2 miljoonaa euroa (- 9 %). Näistä 1,3 miljoonaa kohdistuu Taiteen edistämiskeskuksen jakamiin avustuksiin, mikä merkitsee Taiken johtaja Kaisa Rönkön arvion mukaan sitä, että noin 20–30 kulttuurialan yhteisöä jää ilman avustuksia. Kuluvan hallituskauden aikana useat musiikkialan yhteisöt ovat jo pudonneet avustusten ulkopuolelle aiempien leikkausten seurauksena tai niiden toimintaan on kohdistunut huomattavan suuria leikkauksia.

Taiken uudet leikkaukset johtavat musiikkitarjonnan supistumiseen ja yksipuolistumiseen entisestään erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella, aiempien leikkausten jo karsittua kiertuetoimintaa. Tämä on räikeässä ristiriidassa kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteen “Kulttuuri on jokaisenoikeus” kanssa.

Myös Elokuvasäätiön tukiin kohdistuvalla 5,5 miljoonan leikkauksella on negatiivinen vaikutus myös musiikkielämään, sillä elokuva-ala työllistää muusikoita ja tuo tekijänoikeustuloja Suomeen.

Esittävän taiteen ja museoiden sekä taiteen perusopetuksen valtionosuuksiin kohdistuu hieman indeksiä suuremmat (+ 5 %) korotukset. Ne vakauttavat orkestereiden ja musiikkiopistojen taloutta aiempien määrärahaleikkausten jälkeen, mutta eivät oleellisesti paranna konserttien tai musiikkiharrastuksen saavutettavuutta.

Määrärahaleikkausten kielteiset vaikutukset tuskin kumoutuvat markkinaehtoisen kasvun ansiosta. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla leikataan nimittäin kokonaan (-100 000 euroa) Music Finlandin vienninedistämisavustus, joka on jo nyt pahasti alimitoitettu. Tämä torpedoi musiikkiviennin lupaavaa kasvua, jota valtiontalouden tasapainottaminen kipeästi kaipaisi. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan kannatettava tavoite ”sivistys luo edellytyksiä talouden kasvulle” ei siis talousarvioesityksen myötä etene. Sen sijaan leikkaukset murentavat yhteiskunnan sivistysperustaa.

Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuteen ja kansainvälistymiseen kohdistuvat leikkaukset on peruttava. Niiden sijaan valtiovallan on alettava viipymättä valmistella kulttuuripoliittisen selonteon toteuttamisen vaatimia määrärahapanostuksia, kuunnellen taiteen ja kulttuurin ekosysteemin tarpeita.

Olli-Pekka Martikainen
puheenjohtaja, Suomen musiikkineuvosto

Niilo Tarnanen
varapuheenjohtaja, Suomen musiikkineuvosto

Jätä kommentti