Strategia

SUOMEN MUSIIKKINEUVOSTON STRATEGIA

MOTTO  

Musiikki kuuluu kaikille

MISSIO

  1. Musiikkineuvosto on organisaatioiden verkosto, joka edistää dialogia musiikkielämän toimijoiden kesken ja välittää niiden moniäänisen viestin päättäjien suuntaan.  
  1. Musiikkineuvosto edustaa koko musiikin ekosysteemiä ja pitää keskustelussa esillä sekä musiikin itseisarvoa että monipuolisia vaikutuksia aina hyvinvoinnista talouteen.
  1.  Musiikkineuvosto puolustaa musiikkia jokaisenoikeutena sekä toimii musiikkielämän toimintaedellytysten parantamiseksi. 

VISIO

  1.  Musiikkioikeudet toteutuvat Suomessa maantieteelliseen sijaintiin tai sosiaaliseen taustaan katsomatta.
  1.  Päättäjät ymmärtävät musiikin yhteiskunnallisen merkityksen ja moninaiset vaikutukset sekä tukevat politiikallaan ja toiminnallaan musiikkielämän kukoistusta. 
  2. Musiikin ekosysteemin kaikki toimijat ovat mukana tiiviissä yhteistyössä musiikkioikeuksien edistämiseksi sekä musiikkielämän ja musiikkikasvatuksen toimintaedellytysten parantamiseksi.

ARVOT

  1. Moniäänisyys:

Musiikkielämän jokainen ääni ansaitsee tulla kuulluksi. Toimimme saavutettavasti ja puhumme katveeseen jäävien puolesta.

  1.  Avoimuus:

Musiikkineuvosto viestii toiminnastaan läpinäkyvästi ja kutsuu kaikki mukaan.

  1. Vaikuttavuus:

Pyrimme laadukkaalla ja asiantuntevalla toiminnalla konkreettisiin ja pysyviin muutoksiin musiikkielämässä.

STRATEGISET PAINOPISTEET

  1. Musiikkioikeuksien esiintuominen:

Nostetaan musiikkioikeudet alan sisäiseen ja laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, havainnollistetaan niitä käytännöllisin esimerkein ja tuodaan esille musiikkioikeuksien yhteys perusoikeuksiin.

  1. Päättäjävaikuttaminen:

Tiivistetään vuorovaikutusta poliitikkojen ja muiden ratkaisevassa asemassa olevien päättäjien kanssa.

  1. Verkostotyön kehittäminen:

Yhdessä jäsenten ja muiden sidosryhmien kanssa saamme aikaan laajemman vaikutuksen.