Tänään, kolmas päivä maaliskuuta, vietämme Music Freedom Daytä, musiikin vapauden päivää maailmassa, jossa ilmaisunvapaus heikkenee nopeasti. Amerikkalainen eliitti ottaa peliliikkeissään mallia illiberaalista orbanismista, joka on kiristänyt otettaan unkarilaisesta yhteiskunnasta jo 2010-luvulta asti.
Viime viikolla Jeff Bezos puuttui omistamansa Washington Postin toimitukselliseen linjaan. Eikä kauaa aiemmin, Donald Trumpin hallinto ilmoitti aikeistaan suitsia yhdysvaltalaisten yliopistojen toimintaa. Sosiaalisen median puolella on tapahtumassa nopea pako, paitsi äärioikeistoa yhä avoimemmin tukemaan ryhtyneen Elon Muskin, myös faktantarkistuksesta luopuneen Mark Zuckerbergin omistamilta alustoilta – ainakin minun kuplassani.
Entä kotimaassa?
Suomen Akatemiaa koskeva lakiesitys on herättänyt huolen tieteen vapauden tilasta. Hallituksen esitykseen oli päätymässä lause, jonka mukaan Akatemian toiminta ei saa olla ristiriidassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa – ennen kuin tieteen akateemikot vaativat sen poistamista.
Sivistyshallintouudistus, jossa pinnalta katsottuna pitäisi olla kyse vain erinäisten virastojen yhdistämisistä, on puolestaan herättänyt huolen taiteen vapaudesta. Musiikkielämän toimintaedellytyksiin vaikuttaa erityisesti ehdotus laiksi Kulttuurivirastosta, johon yhdistettäisiin Taiteen edistämiskeskus ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.
Vuodenvaihteessa lausuntokierroksella olleessa lakiesityksessä taiteen vapautta ja autonomiaa ei ole riittävästi varmistettu, mihin kiinnittivät huomiota lukuisat taiteen ja kulttuurin kenttää edustavat lausunnonantajat aina Taiteen edistämiskeskusta itseään myöten. Ongelma tiivistyy erityisesti tarpeeseen varmistaa apurahojen vertaisarviointimenettelyn pitäminen niin sanotusti käsivarren mitan päässä poliittisesta ohjailusta (ns. arm’s length -periaate). Lakiehdotusta on korjattava niin, että tuosta periaatteesta pidetään jatkossakin kiinni.
Suomen musiikkineuvosto kiinnitti viime syksynä huomiota silloin lausuntokierroksella olleen kulttuuripoliittisen selonteon luonnoksen teknokraattisiin, taidetta ja kulttuuria yhdensuuntaisen yhteiskunnallisen muutoksen työkaluna luonnehtiviin kohtiin, jotka voitaisiin poliittisten päättäjien niin halutessa kääntää taiteen ja siis myös musiikin ilmaisunvapautta vastaan.
Lopulta eduskunnalle annetussa versiossa kulttuuripoliittisen selonteon sävy on tältä osin jonkin verran pehmennyt ja käsitys kulttuurista laajasti kansalaisyhteiskuntaa koskettavana ilmiönä paremmin esillä.
Kuitenkin edelleen eduskunnalle annetussa lopullisessa versiossa kulttuuripoliittisen selonteon toimenpideluvun 3.6. “Yhteinen linja politiikassa” johdannossa kirjoitetaan, että “Kulttuuriala osallistuu myönteisesti suurten yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemiseen yhteisten tavoitteiden mukaisesti.”
Miksi on erikseen tarpeen puhua “myönteisestä” osallistumisesta? Taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallinen voima syntyy sen vapaudesta ja moniäänisyydestä, kyvystä kuvitella toisin, myös käsitellä kiellettyjä tai väisteltyjä aiheita, asettua poikkiteloinkin.
Entä ketkä määrittävät “yhteiset tavoitteet”? Ei tarvita mielikuvitusta, ainoastaan hieman historian ja nykyhetken havainnointia, sen käsittämiseen, että tuolla sanaparilla voidaan pönkittää kulloisiakin vallanpitäjiä tukevaa (itse)sensuuria.
Tästä näkökulmasta on huojentavaa, että kaikki eduskuntaryhmät perussuomalaisia lukuunottamatta nostivat taiteen vapauden esiin ryhmäpuheenvuoroissaan kulttuuripoliittisen selonteon lähetekeskustelussa keskiviikkona 19.2.
Samoin sivistysvaliokunnan avoimessa kuulemisessa 27.2. valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korosti taiteen vapauden merkitystä vastavoimana demokratiaa kaventamaan pyrkiville voimille.
Samassa kuulemistilaisuudessa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö totesi niinikään, että “vapaan taiteen ja medialukutaidon liitto on vahvin puolustusrintama informaatiovaikuttamista vastaan”. Hän myös linjasi taiteen julkisen rahoituksen roolia eritellessään, että “yksittäisillä taiteilijoilla ei tule olla yhteiskunnallista tulosvastuuta, mutta riittävän laajan ja laadukkaan taiteen rahoitus turvaa sen, että yhteiskunta säilyttää uudistumisen ja uudelleen ajattelun kykynsä.” Tässä ollaan asian ytimessä.
Politiikassa on lain kirjaimen ohella aina olennaista myös henki, jossa sitä tulkitaan. Valitettavasti vain henki on sangen häilyväinen, joten kun kirjainta asetetaan, se olisi syytä tehdä tarkoin.
Olemme Suomessa tottuneet verrattain vakaaseen yhteiskuntajärjestykseen ja korkeaan keskinäiseen luottamukseen. Myös sanan- ja mielipiteenvapaus on täällä nykyisin varsin hyvällä tolalla, minkä vuoksi sen suojeleminen ei ole välttämättä keikkunut mediaseksikkäimpien puheenaiheiden kärjessä.
Mikään ei estä kuitenkaan tilanteen nopeaa heikentymistä täälläkin. Parempi siis pitää hyvästä kiinni ja vahvistaa ilmaisunvapauden suojaa laissa ja käytännössä, kun vielä voidaan.
Hyvää Music Freedom Dayta – ei jätetä muumitaloa lukitsematta.
Niilo Tarnanen, Suomen musiikkineuvoston puheenjohtaja
3.3.2025
Suomen musiikkineuvosto 