Musiikkineuvoston kolme kärkeä eduskuntavaalien 2023 alla olivat:
- Koko kenttä kasvuun
- Freelancerien toimeentulon turva kuntoon
- Ruohonjuuritason ruokkiminen vahvistaa kaikkia
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman ”Vahva ja välittävä Suomi” tultua julki perjantaina 16.6. oli mukavaa huomata ohjelman Kulttuuria koskevassa osiossa monia tuttuja ja tervetulleita painotuksia, kuten:
”Taiteella ja kulttuurilla on itseisarvo. Monipuolinen ja arvostettu taide- ja kulttuurielämä on sivistysvaltion tunnusmerkki. Kulttuurilla on suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä.”
Valitettavasti samaan aikaan menosopeutus pakottaa säästökuurille monet myös niistä tahoista, jotka noita lauseita todeksi tekevät. Nämä joutuvat supistamaan toimintaansa, ja yhdenvertainen mahdollisuus kokea musiikkia ja osallistua siihen aktiivisesti heikkenee. Ohjelman toivoa antavat kulttuuripoliittiset virkkeet ovat vaarassa jäädä sanoiksi paperille.
Tässä kirjoituksessa nostan esiin joitakin Orpon hallituksen ohjelman risuja ja ruusuja Musiikkineuvoston eduskuntavaalitavoitteiden ja laajemmin musiikkioikeuksien toteutumisen kannalta.
Musiikkineuvoston kolmannessa vaalikärjessä peräänkuuluttama kulttuuripoliittinen selonteko sisältyy Orpon hallituksen ohjelmaan, ja myös toivomamme hallinnonalojen sekä ministeriöiden välinen koordinaatio kulttuuripolitiikassa vaikuttaa vahvistuvan Musiikkineuvoston tavoitteiden mukaisesti. Tämä on hienoa.
Lisäksi ohjelmassa ilahduttaa, että kulttuurin (ja sen osana musiikin) mahdollisuus oppimisen edellytysten luojana ja hyvinvoinnin vahvistajana tunnistetaan. Käytännön esimerkkejä musiikin hyvinvointivaikutusten hyödyntämisestä ei kuitenkaan mainita yhtä viljalti kuin sinänsä ansaitusti paljon huomiota saavan liikunnan osalta. Toivottavasti musiikki muistetaan harrastamisen Suomen mallin uudelleenarvioinnin yhteydessä, jotta jokainen lapsi ja nuori pääsisi kokeilemaan myös erilaisia musiikkiharrastuksia ja mahdollisimman moni löytäisi niistä itselleen mieluisen.
Orpon hallituksen ohjelma tunnistaa jatkuvan oppimisen arvon, mihin nähden tuntuu ristiriitaiselta, että sitä keskeisesti toteuttaviin vapaan sivistystyön oppilaitoksiin kohdistuu 25 miljoonan säästöt heti vuodesta 2024 alkaen. Näistä 12,5 miljoonaa kohdistuu kansalaisopistoihin ja 7 miljoonaa opintokeskuksiin. Prosentuaalisesti tuntuva säästö toteutetaan valtion rahoitusta laskemalla ja nostamalla vastaavasti opiskelijamaksuja. Tämä johtanee myös oppilaitosten musiikkitoiminnan osalta kysynnän ja sen myötä tarjonnan supistumiseen, saatavuuden heikkenemiseen etenkin pienillä paikkakunnilla sekä osallistumisen muuttumiseen liian kalliiksi monille pienituloisille ja vähävaraisille.
Leikkauslinja näkyy myös siinä, että kulttuurin rahoitus ei ole nousemassa prosenttiin valtion menoarviosta, vaan sen sijaan myös kulttuurin julkiseen rahoitukseen vaikuttaa kohdistuvan säästöjä. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustukset erinäisille tahoille laskevat vaalikauden aikana 125 miljoonaa euroa. Ohjelma ei erittele, mitä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan määrärahamomentteja leikkaukset koskevat, mikä hankaloittaa niiden vaikutusten arviointia. Todennäköisesti kuitenkin myös monet musiikkitoimintaa järjestävät yhteisöt joutuvat hakemaan vaihtoehtoisia tulonlähteitä, karismaan toimintaansa – tai pahimmassa tapauksessa laittamaan lapun luukulle. Musiikillisen ilmaisun kirjo kaventunee ja elävän musiikin alueellinen saavutettavuus heikentynee.
Orpon hallitus vaikuttaakin tavoittelevan mainitsemaansa kasvua tapahtuma- ja kulttuurialalle lähinnä markkinavetoisesti, selonteon yhteydessä toteutettavan poikkihallinnollisen luovien alojen kasvustrategian avulla. Jää nähtäväksi, kuinka paljon tapahtumalippujen arvonlisäveroprosentin nosto kymmenestä neljääntoista jarruttaa strategialla tavoiteltavaa kasvua.
Suomessa on pitkät perinteet siinä, että julkinen valta tukee kulttuuria, jotta se olisi mahdollisimman saavutettavaa jokaiselle taloudellisesta asemasta riippumatta ja rakentaisi yhteistä, yhteiskuntaluokat ylittävää, moniäänistä kokemusta. Siirto markkinaehtoiseen suuntaan voi tarkoittaa kokemusten eriytymistä ja yhä useamman jäämistä kokonaan kulttuurikokemuksia vaille. Musiikillinen monimuotoisuus typistyy, jos vain sille, mikä varmasti myy, on tilaa. Pienessä periferisessä maassa tämä on iso riski kulttuurin innovaatioiden ja uusiutumiskyvyn kannalta, etenkin kun samaan aikaan maahanmuuttopolitiikan kiristyminen vähentää paitsi ihmisten, myös ideoiden ja osaamisen kansainvälistä liikkuvuutta.
Hieno asia on, että freelancerien toimeentulon turvaa koskevista Musiikkineuvoston tavoitteista yhdistelmävakuuttaminen etenee ripeästi. Orpon hallitus aikoo esitellä tähän konkreettisen mallin hallituksen puoliväliriiheen mennessä. Tämä on erittäin hieno asia purkaessaan suomalaista ”joko olet yrittäjä tai palkansaaja” -binäärinormia ja auttaa monia, mikäli takaa molempia harjoittaville jatkossa samat kertymät muiden kanssa.
Ohjelma myös lupaa kiinnittää huomiota freelancereiden asemaan laajemmassa sosiaaliturvauudistuksessa. Nähtäväksi jää, paraneeko ymmärrys musiikkialan suurta itsensätyöllistäjien joukkoa kohtaan; edellisellä vaalikaudella aloittaneen Sosiaaliturvakomitean mietinnöt eivät herätä suurta toivoa. Niin tai näin, lukuisiin sosiaaliturvan muotoihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät väistämättä myös monen musiikin harrastajan ja ammattilaisen taloudellista tilannetta.
Uusi hallitusohjelma tarjoaa kokonaisuudessaan siis sekä pettymyksiä, ilon aihetta että avoimia kysymyksiä, ei vähiten niissä kohti, joissa ohjelman budjettileikkaukset kääntyvät sen omia kulttuuripoliittisia tavoitteita vastaan.
Selvää on, että suurten kestävyyshaasteiden ratkaisussa ei kannata jättää käyttämättä musiikin voimaa. Sen mahdollisuuksista tulemme Musiikkineuvostossa muistuttamaan hallitusta läpi vaalikauden.
Niilo Tarnanen
Suomen musiikkineuvoston puheenjohtaja
Suomen musiikkineuvosto 